Katse kohti kesää

Näin keskitalvella on hyvä aika pohtia, mitä kaikkea kesälomalla voisi tehdä. Olen löytänyt itseni kuin varkain matkatoimistojen sivuilta selailemassa kesäkohteita. Kahden vuoden matkustustauko on vihdoin alkanut nostattaa matkakuumetta ja huomaan toistuvasti haaveilevani matkasta "jonnekin lämpimään". Kesät voivat olla Suomessa paahteisen lämpimiä, joten matkustus Välimerelle voi säiden puolesta olla turhaa. Toisaalta kotimaamme sää voi myös olla perinteisen sateinen, harmaa ja kylmä, jolloin etenkin kesällä jokainen solu kehosta huutaa aurinkoa ja hellettä.

Nopea (paremminkin parin tunnin) kurkkaus Aurinkomatkojen, Tjäreborgin ja Tuin sivuilla sai ihastelemaan jokaista hotellia, uima-allasta ja rantaa. Näin jo, kuinka uitamme varpaita merivedessä, nautimme uima-altaasta ja ihastelemme auringonlaskuja hotellihuoneen terassilta. Kehoon nousi positiivinen jännitys, jota en ole tuntenut toviin. Sitten taas muistan koronan, mahdolliset rajatestaukset ja maskit. Voiko kalliista lomasta nauttia samalla tavalla, jos korona varjostaa myös palmujen alla?

Olemme tehneet neljän hengen perheenä vain yhden pidemmän lentomatkan, kun perheemme kuopus oli neljän kuukauden ikäinen. Ehdimme myös käydä Allegrolla Pietarissa juuri vähän ennen Korona-pandemian alkua, joten todistetusti lapset ovat ainakin muutamaan otteeseen malttaneet istua aloillaan joitain tunteja. Malagaan lentää alle viidessä tunnissa, Rodokselle vielä nopeammin.

Lupasin itselleni, että kartoitan viikonloppuna tarkemmin lomamatkakohteita ja reissulaisten nykyisiä koronakäytäntöjä. Säännöt ja käytännöt muuttuvat tällä hetkellä jatkuvasti, joten voi hyvin olla, että nykyiset säännöt eivät ole voimassa enää puolen vuoden päästä. Minua, perinpohjaista tiedonhakijaa, kuitenkin helpottaa, kun tiedän, mitä vastassa voisi mahdollisesti olla.

Lähdimme reissuun tai emme, yksi asia pysyy kuitenkin varmana. Ostin Black Friday -tarjouksesta meidän perheelle liput Puuhamaahan. Kesäohjelmassa on siis ainakin pomppulinnoja, liukumäkiä ja ulkovesipuisto. Viime vuonna Puuhamaa oli lasten suosikkijuttu, joten hyvä tarjous hyödynnettiin heti, kun se vain aikanaan osui kohdalle.

Joko te olette tehneet suunnitelmia kesäksi?

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit