THIS or THAT (jouluedition)

Jasmin Jasukuvaan blogista haastoi pohtimaan jouluun liittyviä kysymyksiä! Osa oli hyvin kiperiä, sillä kuka oikeasti pystyy valitsemaan joulukinkun ja graavilohen väliltä??

Missä vietät joulua?

Olemme omassa kodissa oman perheen kesken aina jouluaattona. Aiempina vuosina lasten ukki on tullut aatoksi meille, mutta tänä vuonna taidamme olla nelistään.

Mitä puuhastelet joulun välipäivinä?

Joulupäivänä hipsimme vierailulle lasten mummolaan ja tapaninpäivänä otamme rennosti (lasten) lahjoja ihastellen. Itse painelen 27. päivä töihin, mutta mies jatkaa lomaa tammikuun alkuun asti lasten kanssa.

Joulupukin kuuma linja vai Samu Sirkan joulutervehdys?

Samu Sirkan joulutervehdys for life! Kuumalinja on nostanut nostalgia-arvoaan viime vuosina, kun omat lapset katselevat sitä aattoaamuna.

Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?

Yleensä ajoitamme joulusaunan aamupäiväksi. Olemme perinteisesti käyneet aamu-ulkoilulla aattoaamuna, ja siitä on ollut kiva siirtyä saunan lämpöön.

Joulukinkku vai graavilohi?

Tiukka valinta, mutta vaaka kääntyy tällä kertaa graavilohen puolelle.

Perinteiset jouluruoat vai erilainen joulumenu joka vuosi?

Perinteisemmät herkut pääsemme nauttimaan äidin luona, joten kotona nautimme aattona erilaisen joulumenun.

Mitä kuuluu joulupöytääsi?

•Hedelmäinen juustosalaatti

•Hasselbackan perunat

•Joulubroileri

•Appelsiinikastike

•Jouluinen pannacotta

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?

Ensisijaisesti haluaisin syödä jouluruokia vain muutaman kerran, mutta käytäntö on opettanut, että jouluherkkuja syödään aina useampi päivä

Vaalea vai tumma glögi?

Tumma glögi!

Suklaakonvehdit vai vihreät kuulat?

Helppo valinta: suklaakonvehdit. Vihreät kuulat taitavat olla perinteisistä joulumakeisista ainoat, joita en pysty syömään.

Piparit vai joulutortut?

Saako vastata molemmat?

Parasta joulussa?

Joulu syntyy tunnelmasta, koristeista, yhdessäolosta ja pienestä arjen luksuksesta. Joulussa parasta on kuitenkin perheen kanssa yhdessä vietetty aika ❤

Joululahjojen saaminen vai antaminen?

Antaminen, ehdottomasti. Meillä panostetaan lasten lahjoihin ja aikuisille annetaan nykyään vain enää jotain pientä.

Pehmeät vai kovat paketit?

Taidan olla ikuinen lapsi, sillä vastaan tähän kovat paketit. Kovassa paketissa voi silti olla myös jotain ihanaa pehmeää sisällä!!

Avaatko lahjat jouluaattona vai joulupäivänä?

Meillä avataan joululahjat aina jouluaattona. Joskus olisi hauska kokeilla jenkkityyliä, ja avata lahjat vasta joulupäivän aamuna 😊

Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?

Joululaulu kuin joululaulu, kaikki käy!

Jouluna juhlavaatteet vai rento oloasu?

Rennot vaatteet!

Joulutähti, hyasintti vai amaryllis?

Äh, jälleen vaikea valinta. Joulu ei tule kuitenkaan ilman hyasinttia ja sen tuoksua.

Jouluaattona leffoja vai lautapelejä?

Leffoja, tottakai! Nuorempana pelattiin aattona lautapelejä veljien kanssa.

Kuvaile perinteistä jouluaattoasi

Jouluaatto alkaa tukevalla aamiaisella, johon kuuluu riisipuuron lisäksi graavikala ja saaristolaisleipä, hedelmäsalaatti, lapsille keitetyt nakit ja munakas. Lopuksi on vielä pikkumakea.

Joulupuuron jälkeen käymme aamu-ulkoilulla ja siitä siirrymme joulusaunaan. Kevyt lounas sovitetaan jouluohjelmien väliin.

Omassa lapsuudessa joulupukki tuli vasta ruoan jälkeen, mutta meidän kotona pukki vierailee ennen päivällistä. Lapsilla on hyvä aika avata lahjoja ja leikkiä uusilla leluilla ja itse saan siinä sopivan välin aikaa valmistella päivällistä.

Päivällisen jälkeen rauhoitumme yhteisen ajan viettoon ja elokuvien katseluun.

Joulupäivänä jotain ohjelmaa vai yökkärissä rennosti kotosalla?

Jouluvierailu vienee koko joulupäivän, joten se vapaa menee sujuvasti autossa ja äitillä.

Joulukoristeet pois heti joulun pyhien jälkeen vai vasta loppiaisena?

Joulukoristeet poimitaan loppiaisena, toisinaan jopa vasta Nuutinpäivänä 🙊

Kumpi mielummin?

Skippaisit joulun - Skippaisit uudenvuoden

Luopuisit suklaasta - Luopuisit juustoista

Joulutee - Joulukahvi

Tekstiviesti - Joulukortti

Paljon lahjoja - Lahjaton joulu

Joulu ilman musiikkia - Joulu ilman leffoja

Joulu kotona - Joulu muualla (esim. mummolla, Ruka, yms)

Voisit syödä vain jälkkäreitä - Voisit syödä vain suolaista

Valokuvaisit kaiken - Et voisi käyttää kameraa ollenkaan

Aito joulukuusi vai tekokuusi?

Jos innostut täyttämään THIS or THAT -joulukyselyn, niin tule huikkaamaan! Haluan kurkata, mitä muut ovat vastanneet!

Kommentit

Suositut tekstit