Leivontakorneri 6-vuotiaan kanssa

On jälleen aika esitellä teille eskarilaisen leivontakornerin tuotos. Viime kerralla lapsi teki pienten neuvojen ja avustuksen jälkeen teeleipiä. Päädyimme käytännön pakon sanelemana leipomaan tällä kertaa perunarieskoja. Päivälliseltä ylijäänyttä perunamuusia jäi sen verran reippaasti yli, että saimme lopun leipomalla hyötykäyttöön.

Ohjeeksi otin tuttuun tapaan Googlehaun ensimmäisen osuman, joka sattui tällä kertaa olemaan MTV Uutisten ohje. Leivonnassa tarvittiin perunamuusin lisäksi kanamunia, jauhoja ja suolaa. Kaikki mitatut aineet sekoitetaan keskenään yhdeksi taikinaksi ja jaetaan nokareina leivinpaperille. Minä autoin taikinan loppusekoituksessa, sillä taikina oli jauhojen lisäyksen jälkeen suhteellisen raskasta sekoitettava. Kun taikina oli valmista, sai eskarilainen taputella leivinpaperille jauhotetuin sormin rieskat litteiksi ja pyöreiksi. Lopuksi hän viimeisteli rieskat tökkimällä niihin haarukalla reikiä.

15 minuutin paistoajan jälkeen saimme jälleen nauttia Iltapalalla tuoretta leipää. Toistan jälleen itseäni: tämä harrastus menee jatkoon!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit