Ultrakuulumisia

Ultrasta saatiin iloisia uutisia, ja ainakin toistaiseksi kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Laskettuaika siirtyi pari päivää edemmäs ollen näin 3.1.2022. Seulaan liittyvissä verikokeissa neuvolan terveydenhoitajalle oli käynyt jokin virhe. Hän oli asettanut seulapäiväksi lähetteelle elokuun lopun, joten viikoilla 9+5 otetut verikokeet eivät sitten kattaneetkaan näitä yhdistelmäseulaan liittyviä verikokeita. Onneksi raskaus ei ollut edennyt vielä yli 12+6 eikä sikiö ollut yli 6,6 cm pitkä. Tuolloin noita seuloja ei olisi enää voinut ottaa. Pääsimmekin ultrasta suoraan kävelemään sairaalan laboratorioon. Tulosten pitäisi tulla ensi viikolla. Toivotaan, että myös niissä olisi kaikki kunnossa.

Vauva vilkutteli meille useaan otteeseen ja jalat viuhtoivat menemään hirmuista vauhtia. Niskaturvotusta mitattaess vauva ei meinannut tehdä yhteistyötä. Hän lymyili aivan kohdun yläosassa kuin korkki, niska kalvoihin päin, joten niskaturvotusta oli siinä mahdoton mitata. Ultraava kätilö painoi vatsaani kevyesti, jotta pieni ymmärtäisi siirtyä vähän alemmas. Lopulta turvotus saatiin mitattua sen ollessa 0,7 mm. Kätilö kertoi, että turvotusta "saa" olla jopa 3 mm ennen kuin turvotuksessa olisi mitään hälyttävää. Kuulemma suurin osa turvotuksesta on 1 millimetrin molemmin puolin.

Jostain syystä takaraivossani on koko ajan ollut pieni epäilys siitä, voiko kaikki mennä todellakin myös kolmannen kerran hyvin. Kuuntelin vauvan sykkeitä pari iltaa sitten kotona, ja ne olivat todella korkeat yhdestä kohtaa vatsaa kuunnellessa. Kun vein dopplerin anturia hieman sivummalle, kuului matalammat, noin 140 bpm, sykkeet vieressä. Ensimmäiset, ne todella nopeat sykkeet, kuulostivat pitkälti siltä hevosenlaukalta, joita haetaan myös neuvolan dopplerilla, joten voi hyvin olla, että kotidoppler ei osannut jotenkaan ”käsitellä” niitä oikein ja antoi siksi korkeaa sykelukemaa. Huomasin kuitenkin jääväni pohtimaan sykeasiaa toviksi. Tästä syystä kotidopplereita ei varmastikaan suositella, kun hermoheikot odottajat, kuten minä itse, diagnosoimme kohtuvauvoillemme vaikka mitä sydänvikoja...

Ultrakokemus oli kuitenkin hyvä ja tapani mukaan, (onnen)itkuksihan se meni. Ultrahuoneet ovat rauhallisia ja hieman hämyisiä ainakin Hyvinkäällä. Ultraus tehtiin tällä kertaa sisäkautta, aivan kuten ensimmäisessäkin raskaudessa. Vauvalla oli pituutta huimat 5,9 sentti senttiä reisiluun ollessa noin 6 mm pitkä. Valmistauduimme ultraan miehen kanssa yhteisellä aamiaisella isompien lasten mentyä päiväkotiin. Aamiaiselle ehdimme käydä läpi ultraan liittyviä odotuksiamme ja pohtia vaihtoehtojamme, jos jokin olisikin vialla. Näistä asioista olisi toki ollut hyvä keskustella jo aiemmin yhdessä eikä puoli tuntia ennen varsinaista ultraa, mutta tällä kertaa keskustelu oli jäänyt kaiken kiireen keskellä käymättä.

Raskaudesta tietää toistaiseksi mieheni ja itseni lisäksi vain kaksi muuta henkilöä. Lopuille kerromme sitten, kun seulojen tulokset ovat saapuneet. Salailu tuntuu aina raskaalta ja tässä raskaudessa etenkin huomaan väsyväni selitysten keksimiseen ja ruokatarjoilujen sisältöjen vaivihkaiseen uteluun. Onneksi tämäkin vauva on pian kaikkien läheisten tiedossa, niin saan rauhoittua normaaliin arkeen ilman salailuja!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit